Pohjois-Korea suunnittelee miehitettyä avaruuslentoa Jupiteriin

Posted by

Maan virallisen uutistoimiston mukaan lento tapahtuisi jo vuonna 2023.

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un on hyväksynyt maan avaruushallinnon suunnitelman lähettää miehitetty avaruuslento Jupiterin kamaralle vuonna 2023, kertoo maan virallinen uutistoimisto KCNA. Pohjois-Korean avaruushallinto on testannut salaa uutta kantorakettia ja laskeutumismoduulia Ryanggangin alueella maan pohjoisosassa, länsimaisilta vakoojilta piilossa.

Pohjois-Korean avaruushallinnon julkaisema kuva laskeutumismoduulin prototyypistä.

Avaruuden valloitus onkin ottamassa uusia kierroksia vuosikymmenten hiljaiselon jälkeen. Muun muassa Yhdysvaltain avaruushallinto NASA sekä Kiina ovat jo julkaisseet suunnitelmansa Kuuhun ja Marsiin suuntautuvista miehitetyistä lennoista. KCNA:n mukaan Pohjois-Korean avaruusohjelman tavoite onkin voittaa ”läntiset imperialistisiat” uudessa avaruuskilvassa ja ”levittää Suuren Johtajan totuudenmukaista sanomaa ympäri aurinkokuntaa”.

17.7.2019 Matti Nieminen, Pjongjang

Mainokset