Rap-artisti keksi jotain omaperäistä

Posted by

Uusi kappale ei sisällä viitteitä lähiöihin, huumausaineisiin tai urheiluautoihin.

Vantaalainen rap-artisti Slaba6 kertoi Banaania.fin kulttuuritoimituksen haastattelussa yllättävästä kokemuksestaan, joka tapahtui keväisenä sunnuntaiaamuna.
– Heräsin jo yhdeksän aikaan ilman krapulaa ja keittelin kahvit. Menin vaatekomerossani sijaitsevaan kotistudioon, jossa kävin läpi viikolla tekemiäni nauhoituksia. Otin mukaani kynän ja vihkon ja menin parvekkeelle, jossa ympäröivä kevätilma ja kaunis luonto laulavine lintuineen toi minulle inspiraation, kuvailee Slaba6.
Lopulta vihkoon tarttuikin uusi hittibiisi Elämä on jees, joka kertoo kahvin tuoksusta ja sielunrauhasta.

Slaba6:n aiempi, radiosoittoakin saanut sinkkulohkaisu Koivukylästä Kontulaan kertoi nuoren miehen eksistentialistesta itsensä etsimisestä kahden lähiön välillä. Slaba6:n uudempi, elämäniloisempi tyylisuunta johtuukin hänen mukaansa osittain siitä, että hän on kasvanut sekä ihmisenä että artistina ja siitä, että tämä prosessi on tuonut lisää perspektiiviä elämään.
– Koivukylän ja Kontulan välissä ei ole lopulta muuta kuin Malmi. En halunnut jäädä loppuelämäkseni pyörimään siihen looppiin.

Kysyessämme Slaba6:n tulevaisuudensuunnitelmia oli hän poikkeuksellisen määrätietoinen ja perillä omista tavoitteistaan artistina. Kappaleen Elämä on jees musiikkivideon kuvaukset saadaan purkkiin kuluvan viikon aikana ja uusi albumi tullaan julkaisemaan ensi talvena. Tulevalle albumilleen Slaba6 aikoo tehdä myös maaseutuhenkisen kappaleen, jonka vierailevana tähtenä tullaan kuulemaan iskelmälegenda Kake Randelin.

15.7.2019 Teppo Alias, Vantaa